Arjo Heinsola vaalisivut

Aurinko

Taustaani

Taustaa ja tietoa aiemmasta toiminnastani

Olen energia-alan ja projektien asiantuntija. Jo muutama vuosi sitten päätin asettaa vuosikymmenien aikana hankkimani tiedon ja kokemuksen uusiutuvien energialähteiden käyttöönoton edistämiseen. Olen tottunut viemään läpi erilaisia hankkeita erilaisissa kulttuureissa ja erilaisten ihmisten kanssa toimien. Haasteelliset olosuhteet ovat hioneet kommunikointi- ja neuvottelutaitojani.

Ulkomaisesta työkokemuksestani puolet, yhteensä noin kuusi vuotta, olen toiminut kehitysyhteistyötehtävissä mm. Bangladesh’issa Chittagong’in kaupungin sähkönjakelun uusinta 11 kV ja 0,4 kV verkon suunnittelu- ja asennusvalvonta (3,5 v.), Perussa projektipäällikkönä Cusco’n alueella 60 kylän sähköistysprojektissa (2 v.). Osa tekemästäni kehitysyhteistyöstä on ollut kansalaisjärjestötoimintaa TEP (Tekniikka Elämää Palvelemaan) ry:n kautta. Merkittävin viimeaikoina vetämäni hanke on ollut TEP:n “Uusiutuvia Energialähteitä kymmeneen Bolivian vuoristokylään”, jossa asennettiin 18 kylään aurinkopaneelit koulu- ja yhteistilojen valaisemiseen. Näin naiset pystyvät iltaisin opiskelemaan luku- ja kirjoitustaitoa ja tyttöjen on mahdollista saada opetusta omassa kotikylässään. Kahdella aurinkokeitinkurssilla rakennettiin myös osallistujien koteihin tehokkaat savuhormilla varustetut puu-uunit. Savuttomat keittiöt vähentävät erityisesti naisten ja lasten keuhko- ja silmäsairauksia. Kolmeen kylään tehtiin selvitykset pienvesivoimaloiden rakentamiseksi.

Tanska
“Rakennus, jonka katolla Poul La Cour’illa oli tyylimylly, joka tuotti sähköt Askov’in kylään 1904, Tanska”

Syvensin tietojani uusiutuvan energian (UE) eri tekniikoista ja käyttöönotosta Tanskassa UE-keskuksessa “Folkecenter for Renewable Energy”. Opiskelin ja työskentelin tässä kansainvälisessä koulutuskeskuksessa kaikkiaan noin vuoden ajan. Erkki Kalmarin kanssa olen mukana Metener Oy:ssä, joka suunnittelee ja rakennuttaa biokaasulaitoksia. Yrityksen kautta voin edistää maaseudun runsaiden energialähteiden käyttöönottoa. Omavaraisuuden kasvattamisen ja taloudellisen toiminnan lisäksi maaseudun energiavarojen käyttöönotto antaa töitä metallipajoille, kuntiin ja maaseudun ihmisille. Viime vuodet olen toiminut Jyväskylän yliopiston UE koulutus- ja tutkimusohjelmassa. Olen onnistunut rakentamaan laajat kotimaiset ja kansainväliset verkostot. Ilmastonmuutos on globaali ongelma, joka voidaan ratkaista paikallisin toimin. Toimijoita ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi on kaikkialla maapallolla. Tarvitsemme yhteistyötä.

Inarin alue
“Patikkataival, Inarin alue”

Olen yli 30 vuoden ajan ollut kasvissyöjä, koska en ole halunnut, että eläimiä pitäisi tappaa ravinnokseni. Kasvisten syömisellä on myös yhä tärkeämpi ekologinen perusta. Viljan ja kasvisten käyttö suoraan ihmisten ravinnoksi on monin kerroin tehokkaampi tapa tuottaa ravintoa kuin niiden käyttäminen lihantuotantoon. Vuosituhantinen tieto ihmisen terveydestä ja elämän tarkoituksesta on aina kiinnostanut. Voimme pahoin, jos energiamme ovat vähissä tai eivät pääse virtaamaan vapaasti. Kehon energiat ovat myös uusiutuvia. Olen aikaisemmin toiminut myös jooga-, shikong- ja taiji-opettajana sekä luontaisterapeuttina. Oma voimanlähteeni on liikkuminen luonnossa, usein perheen kanssa, vaeltaen, marjoja ja sieniä keräten ja talvella hiihtäen.

Bangladesh -84
“Joogakeskuksen peruskiven muuraus, Bangladesh -84″

Arjo Heinsola vaalisivut on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu